Onko subkutaaninen immunoglobuliinihoito (SCIG) uutta sinulle?

Jos lääkäri katsoo, että SCIG-hoito sopii sinulle, hoito on joustavampaa ja miellyttävämpää, kun opettelet tekemään uuden hoitorutiinin itse kotona. Kun näet lääkäriäsi, kannattaa miettiä valmiiksi kysymyksiä ja asioita, joista saatat olla huolissasi. Vastausten saaminen antaa varmuutta uuteen hoitotapaan.

Ennen kuin suoritat infuusion kotona, sinun täytyy harjoitella sitä sinua hoitavan terveydenhoidon ammattilaisen kanssa, jotta menetelmä tulisi sinulle tutuksi.

Yleisimpiä ongelmia SCIG-hoidon alussa ovat punoitus, turvotus ja kutina asetuskohtien ympärillä. Ongelmat ovat kuitenkin yleensä lieviä ja loppuvat parin päivän päästä. Reaktiot ovat yleensä pahimmillaan muutaman ensimmäisen infuusiokerran aikana ja helpottuvat ajan myötä.

Alla on yksinkertaisia neuvoja SCIG-hoidon helpottamiseen.

Voit kokeilla seuraavia:

  • Hidasta infuusionopeutta tai tee infuusio monessa kohdassa. Näin yhdessä kohdassa infusoidun immunoglobuliinin määrä on pienempi.
  • Käytä eripituista neulaa.
  • Käytä teräsneulan sijasta pehmeää kanyyliä.
  • Käytä automaattista asetinta, joka auttaa asettamaan kanyylin oikein ihoon.
  • Käytä infuusiosettiä, jossa on integroitu ihoystävällinen kiinnityspinta.

HUOMAA! Keskustele näistä suosituksista ja hoitosuunnitelmasi muutoksista aina lääkärisi tai muun terveydenhoiton ammattilaisen kanssa ennen aloittamista.

Family on beach parents and kids

 

 

neria guard insertion for web

neria™ guard -käyttäjäkokemuksia

Potilaan ja sairaanhoitajan raportti neria™ guard -infuusiosetin käytöstä subkutaaniseen immunoglobuliinihoitoon.

24.11.2017 

Kommentteja potilaalta: Eva-Lotta, Ruotsi

"Kokeiltuani monia infuusiosettejä käyttööni valikoitui neria™ guard. Kun asetuskohdassa ei ole neulaa, hoito ei ole niin kivuliasta ja on turvallisempaa. Asettaminen oli helpompaa verrattuna muihin setteihin, ja se on etu matkustaessa. Sekä pumpun että pehmeällä kanyylillä varustetun infuusiosetin kantaminen tuntuu helpolta, ja pumpun pieni koko ja kivuton neula rajoittavat minua vähemmän."

Kommentteja sairaanhoitajalta: Erna Samuelsson, infektiohoitaja. Hallandsin sairaala, Ruotsi.

"Eva-Lotan mielestä teräsneulan asettaminen sattui. Kokeilimme aluksi muita infuusiosettejä, joissa oli joko teräsneula tai pehmeä kanyyli, mutta neria™ guard pysyi parhaiten kiinni asetuskohdassa. Potilaani ja minä olemme erittäin tyytyväisiä neria™ guard -infuusiosettiin."

 

 

Vinkkejä infuusiosetin hallintaan


Vinkkejä ihon pitämiseen kunnossa:

  1. Noudata yleisiä hygieniasuosituksia ja pese kätesi ennen infuusiosetin vaihtamista.

  2. Puhdista ihoalue ja varmista, että se on kuiva ja ettei iho ole ärtynyt.

  3. Vaihda infuusiosetti lääkkeen indikaation mukaisesti ja sinua hoitavan terveydenhoidon ammattilaisen suositusten mukaan.

  4. Noudata sinua hoitavan terveydenhoidon ammattilaisen suosittelemia asetusalueita ja alueiden määrää.

  5. Tarkista asetuskohta säännöllisesti ja varmista, että kaikki on kunnossa: tarra pysyy hyvin paikallaan eikä lääkettä vuoda asetuskohdista.

  6. Älä käytä kohtaa, jossa iho punoittaa tai on ärtynyt.

  7. Noudata sinua hoitavan terveydenhoidon ammattilaisen suosittelemaa rotaatiokuviota.

 

Vinkkejä matkustamiseen

  • Pakkaa infuusiosetit käsimatkatavaroihin siltä varalta, että muut matkatavarasi viivästyvät tai häviävät.

  • Muista ottaa lomalle mukaan ylimääräisiä infuusiosettejä.

  • Varaa mukaan ylimääräisiä tarrasidoksia, jos matkustat hyvin lämpimään ja kosteaan kohteeseen.

 

 

Superboy close up

Onko sinulla tai lapsellasi haasteita infuusiosetin käytössä?

Tuntuuko infuusiosetin vaihtaminen hankalalta, ja onko kanyylin oikeaa asetustapaa vaikea muistaa? Jännittääkö tai hermostuttaako neula?

Mieti seuraavaa:

  • Kun infuusiosetin laittamisessa on vähemmän vaiheita, ne on helpompi muistaa ja setti on nopeampi asettaa.1,2

  • Pehmeällä kanyylillä varustetussa infuusiosetissä ihon läpäisee vain pehmeä kanyyli.  Se voi olla mukavamman tuntuinen eikä raavi ihoa asetuksen ja poiston aikana.

  • Automaattisella asettimella varustettu infuusiosetti piilottaa neulan ja tukee oikeaa asetustekniikkaa.

1. D020-000144 Summative Usability Test Report, August 2017, Data on file, Unomedical a/s., 2. User preceptions and preferences using the neria guard infusion set compared with conventional infusion sets indicated for the treatment of Pain, Parkinsons Disease, primary immune deficiencies, Thalassaemia and mild/ moderate rehydration (Hypodermoclysis), April 2019, Data on file, Unomedical a/s.